|
|
|
MIKÄ IHMEEN TENHO !!!!!
Tämän hieman halveksivan vähättelyä sisältävän kysymyksen kuulee lähes aina, kun tulee puhe siitä, että pelaa seniorikiekkoa
Pursiaisten Tenhossa. Seuramme kunnianarvoisa ja jo perinteikäs nimi on yhdistetty useammin julkisuudessa vaikuttaneeseen pappismies Terho
Pursiaiseen kuin Turkuun, saatikka sitten edes jääkiekkoon. Nimellä on
kuitenkin olemassa hyvinkin johdonmukainen historia.
1960 luvun lopulla Turussa vaikuttaneet kilpapurjehtijat halusivat
talvikaudeksi ottaa ohjelmaansa fyysisen kuntonsa ylläpitämiseksi
jonkun yhteisen liikuntaharrastuksen. Lajiksi muotoutui lopuksi
jääkiekko. Toiminnasta kehittyi sitten niinkin kiinteä, että
purjehtijat päätyivät perustamaan joulukuussa 1972 yhdistyksen ja
antoivat sille nimeksi Pursiaisten Tenho r.y. Pursiainen viittasi
luonnollisesti kantaharrastukseen eli purjehdukseen, kun taas Tenho
symboloi harrastajiensa liikunnan plastisuutta ja keveyttä.
Ajan myötä harrastajiin tuli luonnollisesti vaihtuvuutta ja
toiminta etääntyi alkuperäisestä taustastaan keskittyen nyt pelkästään
kuntoilun puitteissa harrastettuun jääkiekkoon. Kun seuraan liittyi
entisiä aktiivikiekkoilijoita ja seniorikiekko Suomessa eli
nousukautta, liittyi Tenhokin marraskuussa 1983 Suomen
Veteraanikiekkoilijat r.y.n jäseneksi. Ensimmäiseen Suomen
Jääkiekkoliiton alaiseen turnaukseen Lappeenrantaan lähdettiin uusin
varustein ja suurin odotuksin. Kuten on tiedossa, menestys tulee
kestettyjen takaiskujen kautta. Tenhon ensimmäinen "virallinen" ottelu
Lappeenrannan Starikoita vastaan päättyi 0 - 11 tappioon. Lopputulos
oli varmasti oikeutettu. Masentavaa oli kuitenkin se, että
maalivahtimme sai kaikki ottelussa jaetut palkinnot.
Seuraavaan kahteenkymmeneen vuoteen mahtuukin sitten Tenhon parasta
historiaa. Tenho on tehnyt ainutlaatuisia ottelumatkoja jo ainakin 12
eri maahan. Mieleenpainuvimpia muistoja jopa urheilullisestikin
ajatellen ovat varmasti olleet voitot Pearl Harbourin
laivastotukikohdan joukkueesta Honolulussa vuonna 1989 ja Slovan
Bratislavan nimivahvasta joukkueesta vuonna 1991.
Tenhon aktiivisten jäsenten määrä on n. 40. Seura harjoittelee
säännöllisesti kahdesti viikossa ja osallistuu turnauksiin tällä
hetkellä pääasiassa + 45 - 65 vuotiaiden sarjoissa. Lisämausteena
toiminnassa ovat edelleen ulkomaille suuntautuvat turnaus- ja
pelimatkat. Yksi niistä tehtiin huhtikuussa 2008 Barcelonaan. Siellä pääsimme mukaan niiden harvalukuisten suomalaisseurojen joukkoon, jotka ovat voittaneet FC Barcelonan sen kotikentällä Camp Noulla.
Fyysisen kunnon ylläpitämisen lisäksi tenholaisuus on merkinnyt
jäsenilleen arkityön rinnalla tärkeää sosiaalista yhteisöä ja henkistä
virtalähdettä. Jokainen joskus jääkiekon parissa ollut tuntee käsitteen
"koppielämä" ja tietää, että parhaat jutut kuulee nimenomaan
pukukopissa. Yhdessäolo ja yhteiset muistot ovat luoneet tenholaisten
välille pysyviä ja aina kestäviä ystävyyssiteitä.
|
 |
|